keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Kohti 33 1/3 kierrosta

Voisin ehkä hieman kertoa siitä miksi päätin ylipäätään perustaa tämän blogin. Kaikki alkoi siitä, kun laitoin koko cd-kokoelmani myyntiin noin kuukausi sitten. En rahapulan tai muunkaan järkevän syyn takia. CD-levyjen ostelu vain alkoi menettää pikku hiljaa merkitystään. Olen huomannut kuuntelevani entistä enemmän musiikkia mp3-soittimestani tai tietokoneen kautta. Mikä on tietysti tavallaan mälsää, mutta niin se nyt vaan menee. Usein levyjä tuli hankittua ikäänkuin kannatuksen vuoksi hyllyyn pölyttymään. Silloin kun ne saapuivat postiluukusta olin kuunnellut ne jo läpi moneen kertaan. Huomasin myös ostavani entistä vähemmän levyjä. Siinä ei ollut sitä samaa fiilistä.

Hiljalleen aloinkin miettiä, että miltähän tuntuisi luopua kaikesta. Funtsin myös sitä mitä teen levyillä esim. 10 vuoden päästä. Myynkö niitä viimeistään silloin pilkkahintaan kirpputoreilla, onko niistä tullut taakka, jota on kuljetettava mukana, kun ne kerran on hankittu vai kuuntelenko niitä kenties edelleen. Jos en olisi myynyt kaikkea, veikkaisin vaihtoehdon numero kaksi toteutuneen. Roudaisin niitä mukanani.

Noh..anyway..nyt on suurimmasta osasta päästy eroon. Eipä tarvi roudailla, eikä luopuminen oikeastaan tuntunut miltään. Ja onhan noita uusia tulossa. Erittäin rajoitettu vinyylikokoelma nimittäin. Sellainen, johon kelpuutaan ainoastaan ns. aution saaren levyt, eli ne tärkeimmät.

Tässä blogissa yritän kirjoittaa siitä mitä nuo hankintalistani levyt minulle merkkaavat, mistä levyn saan käsiini, mihin hintaan ja miltä ne näyttävät. Lyhyesti siis kirjoitan siitä mikä missäkin vinyylissä on niin pirun siistiä. Ainiin, miksi haluan nyt kerätä vinyylejä? No kun ne vaan on niin siistejä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti